
Luova toimiala > Kärkiyrityshanke > Yritysyhteistyö
Kärkiyrityshankkeen tavoitteena on ollut edistää luovan toimialan kasvua alueella yhdessä projektiin
valittujen pk-yritysten kanssa. Tavoitteena oli yritysten liiketoiminnan kehittäminen ja kasvu ja tätä kautta alueen
osaamisen vahvistaminen luovalla toimialalla. Opetusministeriön luovan toimialan määritelmän mukaan seuraavat toimialat voivat olla mukana: musiikkiteollisuus, kustannustoiminta, audiovisuaalinen ala, uusmediateollisuus, kuvataide, esittävät taiteet, muotoilu, käsi- ja taideteollisuus, kirjoittaminen, tapahtumatuotanto, asiantuntijapalvelut,
Valittaessa yrityksiä hankkeeseen tavoitteena oli, että mukaan saadaan yrityksiä useilta eri toimialoilta ja että ne täyttivät seuraavat kriteerit: yrityksillä on aito halu kasvaa ja kehittää liiketoimintaansa; heidän toimintatapansa tai tuotantonsa on innovatiivinen ja he ovat valmiit esimerkiksi hyödyntämään uutta teknologiaa.; substanssiosaaminen omalla toimialalla on korkea; talous on kunnossa. Lisäksi otettiin huomioon ammattikorkeakoulun kulttuurialan tapahtumaosaamisen painopistealue. Yritysten valinnassa yritysfaktan lisäksi käytettiin apuna alan asiantuntijoita ja ammattikorkeakoulun yhteistyöverkostoa.
Ym. kriteerien perusteella yhteistyöyrityksiksi valikoituivat Atena kustannus Oy (www.atenakustannus.fi), Komia Design Oy (www.komiadesign.fi), Musiikin aika -tapahtuma (www.musiikinaika.org) ja Papiina Oy (www.papiina.com). Kustakin yrityksestä löytyy tarkempaa tietoa heidän kotisivuiltaan.