
Luova toimiala > Kärkiyrityshanke
Kirjankustantaja etsii tasapainoa taiteellisen luovuuden ja taloudellisen kannattavuuden välillä. Jyväskyläläinen Atena Kustannus pyrkii löytämään kirjojen markkinointiin aivan uusia keinoja.
Kustannusalalla on mietitty ja mietitään tulevaisuudessakin, mikä on luovuuden ja kylmän bisneksenteon oikea suhde.
Kirjan tekeminen ja markkinointi on aikaa vievää ja kallista, ja jokaisen tekijäportaan pitäisi saada siitä oma
korvauksensa. Toisaalta liika taloudellinen laskelmallisuus voi syödä kustannusalan luovaa osaa.
Kirjan menestymistä mitataan pitkälti sen myyntiluvuilla. Suomen kirjamarkkinoille mahtuu kuitenkin
vain joitakin suuria hittejä vuodessa.
Vuonna 2005 Ilkka Remeksen Nimessä ja veressä oli suomalaisten kaunokirjojen myyntilistan
ykkönen vajaan 120 000 kappaleen myynnillä. Käännetyistä kaunokirjoista eniten,
noin 150 000 kappaletta, myytiin Dan Brownin Enkelit ja demonit -kirjaa. Myydyimmät tietokirjat ylsivät noin kolmasosaan tästä.
”Kaikilla kirjoilla ei voi olla kovia myyntitavoitteita. Se on lyhyt tie,
jos kustantaa kirjoja vain rahan takia. Silloin kirjoista tulee steriilejä”,
Atena Kustannus Oy:n toimitusjohtaja Ville Rauvola, 32, sanoo.
Rauvola huomauttaa, että hyvin harva suomalainen kirjailija elää
pelkästään kirjojensa tuotoilla. Monet kirjailijat tekevät muutakin, kuten kirjoittavat sanomalehtiin ja tekevät tv-työtä. Rauvola pitää luovan toimialan kehittymisen kannalta hyvänä, että kirjailijoille hyväksytään nykyään muitakin töitä.
Vuonna 1986 perustettu Atena Kustannus julkaisee vuosittain nelisenkymmentä
uutta kauno- ja tietokirjaa. Kaunokirjojen lisäksi jyväskyläläiskustantajan merkkituotteita
ovat kulttuurihistoriaan ja vapaa-aikaan liittyvät kirjat.
”Kustantaja menestyy erottumalla muista kiinnostavilla kirjoillaan.
Pitää tehdä jotain sellaista, mitä muut eivät ole tehneet ja se pitää tehdä hyvin.
Haistelemme koko ajan, mikä juttu on tulossa seuraavaksi. Välillä olemme myöhässä,
välillä etuajassa, välillä osuu juuri kohdalleen”, Rauvola sanoo.
Kustannusala on elänyt viime vuosina varsin stabiilia aikaa. Nimikkeiden vuosittaiset
julkaisumäärät ovat pysyneet Suomessa tasaisina. Rauvola arvioi, että vuosi 2006 tulee olemaan
kirjamyynniltä hieman edellisvuotta vilkkaampi.
”Suurin uhka alalle on se, miten paljon elokuvat syövät ihmisten aikaa ja rahaa kirjojen parista.
Dvd-elokuvien hinnat ovat pudonneet, ja ihmiset käyttävät rahaa elokuvien ostamiseen, mikä on tietysti pois jostain muusta.”
Tietotekninen kehitys on tarjonnut uusia mielenkiintoisia mahdollisuuksia kustantajille.
Äänikirjat ovat jo kasvattaneet merkittävästi osuuttaan ja täydentäneet painetun kirjan myyntiä.
Rauvola uskoo mp3-muodon lisäävän edelleen äänikirjojen menekkiä, vaikka käyttö tulee aina olemaan rajallista.
Internet tuo esille uutta kirjoittajapotentiaalia. Yksityishenkilöiden kotisivut esittelevät ihmisten
erikoisia harrastuksia, jotka voivat taipua kirjoiksi. Näin syntyi esimerkiksi ajatus julkaista kirja parhaista käännöskukkasista.
Vuoden 2006 alussa Atena Kustannuksen toimitusjohtajana aloittanut Rauvola sanoo kustannusalalla olevan uusia
käyttämättömiä keinoja kirjojen markkinoinnissa. Kun perinteiset tv- ja lehtimainokset tai kirjakauppojen kirjailijatapaamiset
eivät toimi halutusti, täytyy keksiä jotain muuta.
Kirjankustantaja onkin tehnyt ammattikorkeakoulun kanssa luovan toimialan Kärkiyrityshankkeen puitteissa
markkinointiprojektia, jossa on selvitetty syyskuussa 2006 ilmestyvän kirjan uudenlaisia markkinointimahdollisuuksia.
Modernin elämän sanakirjana pidetty Onko minussa jotakin vikaa vai onko kaikki paskaa?
on ollut Englannissa valtava myyntimenestys. Atena Kustannus on yhdessä kahden englantilaisen ja
yhden suomalaisen ammattikorkeakouluopiskelijan kanssa tutkinut, miten kirjan erikoista markkinointia
Englannissa voitaisiin siirtää Suomeen.
”Kirja on ollut saatavilla Englannissa tavallisuudesta poikkeavista paikoissa. Suomessa on tarkoitus
tehdä kirjaan liittyen ainakin korttikampanja, pinssejä ja t-paitoja”, Rauvola kertoo.
Kuuden hengen yritystä luotsaava toimitusjohtaja pitää luovan toimialan tuotteiden markkinointia
erittäin haasteellisena. Jokainen tuotos on omalla tavallaan erilainen, ja jokaisen kohdalla on
etsittävä juuri sille parhaiten soveltuva muoto.
Vaikka kirjankustannuksen lainalaisuudet eroavat monen muun alan bisneksenteosta,
Rauvola uskoo, että kustannusalaa voidaan kehittää oppimalla muilta.
”Markkinointiin tarvittaisiin alan ulkopuolista näkemystä. Voisimme oppia katsomalla, miten markkinointia tehdään
todella kovilla bisnesaloilla.”
Teksti:Tommi Salo