
Luova toimiala > Kärkiyrityshanke
Viitasaarella vuosittain järjestettävälle Musiikin aika -festivaalille halutaan lisää näkyvyyttä ja uusia kohderyhmiä. Tapahtuman tulevaisuutta suunnitellaan yhdessä ammattikorkeakoulun kanssa.
Nykymusiikin festivaali Musiikin aika on tehnyt Viitasaarta ainutlaatuisuudellaan tunnetuksi runsaat 20 vuotta. Musiikin ajan järjestäjät haluavat nyt kehittää tapahtumaa ja terävöittää sen markkinointia.”Musiikin aika on selkeästi yksi Keski-Suomen kärkituotteista, joka tunnetaan myös kansainvälisesti. Haluamme tapahtumalle uusia kohderyhmiä, lisää näkyvyyttä ja uusia näkökulmia kansainväliseen markkinointityöhön” , Viitasaaren kesäakatemia ry:n hallituksen puheenjohtaja Jorma Rihto kertoo.
Tukea Musiikin ajan uudistamiseen tarjoaa Kärkiyrityshanke, joka on osa ammattikorkeakoulun
luovan toimialan kehitystoimintaa. Yhteistyö ammattikorkeakoulun kanssa aloitettiin keväällä 2006,
ja konkreettisia ehdotuksia tapahtuman kehittämiseksi on luvassa alkuvuodesta 2007, kun seuraavaa tapahtumamarkkinointia käynnistetään.
”Luovalla toimialalla nähdään paljon mahdollisuuksia, joten Musiikin ajan kehittäminen
sopii rooliimme oikein hyvin. Mielestäni Musiikin ajan haasteet ovat
samankaltaisia kuin yrityksilläkin”, projektipäällikkö Tarja Hyvönen toteaa.
Teksti:Timo Sillanpää